Lisäaineiden ilmittaminen ainesosalistalla
Tuotteiden ainesosat ilmoitetaan käyttötarkoitusta osoittavan ryhmänimen (väriaine, stabilointiaine, happamuudensäätöaine) lisäksi lisäaineen nimellä tai numerotunnuksella eli E-koodilla.
E-koodijärjestelmä on alunperin kehitetty Euroopan unionissa. E-kirjain numeron edessä merkitsee, että Euroopan unioni on arvioinut ko. lisäaineen turvalliseksi elintarvikekäyttöön.
Löydät tietoa E-koodeista osoitteesta www.Evira.fi.
Lisäaineet ja yliherkkyys
Lisäaineyliherkkyys on melko harvinaista. Kuitenkin joillekin henkilöille eräät lisäaineet aiheuttavat yliherkkyysoireita. Lisäaineyliherkkyys on parhaiten voitu osoittaa säilöntäaineiden ryhmässä. Henkilöt, jotka ovat yliherkkiä lääkkeenä käytetylle asetosalisyylihapolle, jota on mm. särkylääkkeissä, voivat myös reagoida bentsoehapolle tai sorbiinihapolle. Nämä hapot ovat yleisiä säilöntäaineena käytettyinä teollisuudessa ja kotitalouksissa.
Astmaatikon kannalta hankalia säilöntään käytettyjä lisäaineita ovat rikkihapon suolat eli sulfiitit, joita on mm. alkoholijuomissa, kuivatuissa hedelmissä ja säilykkeissä.
Atsoväriaineiden käyttö tuli uudelleen sallituksi Suomessa EU:n myötä. Erityisesti atsoväriaineista tartratsiini (E102) aiheuttaa joillekin yliherkkyysoireita.
Lisäaineista pelotellaan turhaan
Lisäaineiden vaarallisuudesta liikkuu julkisuudessa hurjia väittämiä ja uskomuksia. Joidenkin lisäaineiden väitetään olevan epäilyttäviä ja jopa vaarallisia sekä voivan pahimmillaan aiheuttaa syöpää tai hermostollisia oireita. Tietolähteinä mainitaan mm. Düsseldorfin yliopisto tai Pariisin syöpäinstituutti, jotka ovat kumonneet kyseiset tiedot.
Elintarviketurvallisuusvirasto muistuttaa, että lisäaineita lisätään elintarvikkeisiin tarkoituksella ja niillä on jokin haluttu teknologinen vaikutus. Lisäaineiden avulla pyritään esimerkiksi estämään bakteereiden ja muiden tauteja aiheuttavien mikrobien kasvu, parannetaan elintarvikkeen koostumusta, makua, ulkonäköä tai ravitsemuksellista laatua. Lisäksi lisäaineet ovat hyvin tutkittuja ja niiden turvallisuus on arvioitu monin erilaisin puolueettomin tutkimuksin ennen kuin ne hyväksytään markkinoille ja käytettäväksi elintarvikkeiden valmistukseen.
Vain hyväksyttyjä lisäaineita saa käyttää elintarvikkeiden valmistukseen
Lisäaineiden käytöstä elintarvikkeiden valmistuksessa on tarkat määräykset elintarvikelainsäädännössä. Aineiden turvallisuus arvioidaan kansainvälisissä riippumattomissa asiantuntijaryhmissä, joita ovat FAO/WHO:n alainen JECFA (Joint FAO/WHO Expert Committee on Food Additives) ja EU:n elintarvikealan tiedekomitea SCF (Scientific Committee on Food). Ennen hyväksyntää lisäaineet testataan erityyppisin kokein, joissa selvitetään aineiden myrkyllisiä vaikutuksia ja syöpävaarallisuutta. Turvallisuutta arvioidaan myös saantitutkimusten avulla.
Turvallisuus- ja saantitutkimusten perusteella komiteat asettavat joillekin lisäaineille ADI-arvon (Acceptable Daily Intake), joka tarkoittaa hyväksyttävää päivittäistä saantia, jolle ihminen voi altistua periaatteessa koko ikänsä ilman terveydellisiä haittavaikutuksia. ADI-arvo ilmoitetaan milligrammoina henkilön painokiloa kohden. Esimerkiksi virvoitusjuomissa makeutusaineena käytetyn aspartaamin (E 951) ADI-arvo on 40 milligrammaa/kg. ADI-arvon perusteella laskien ja olettaen, että juomaan on käytetty suurin sallittu määrä makeutusaineita, saa 60-kiloinen henkilö turvallisesti käyttää joka päivä aspartaamilla makeutettua tuotetta neljä litraa.
Euroopan unioni edellyttää, että kansalaisten lisäaineiden saantia seurataan. Elintarvikevirasto on kartoittanut suomalaisten lisäaineiden saantia ja tutkimusten perusteella lisäaineiden saanti ei ole suomalaisella aikuisväestöllä kansanterveydellinen ongelma. Myös 13 kk:n - 6 vuoden ikäisillä lapsilla lisäaineiden saanti on keskimäärin kohtuullisella ja turvallisella tasolla.
(Tutkimusjulkaisut: Salminen ja Penttilä. Elintarvikelisäaineiden saanti 1-6-vuotiailla. Elintarvikeviraston tutkimuksia 4/1999 ja Ovaskainen, Penttilä, Korpela ja Valsta. Elintarvikkeiden lisäaineiden saannin arviointi suomalaisella aikuisväestöllä. Elintarvikeviraston tutkimuksia 2/2000). Lähde www.evira.fi.
|
